Olemme Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n jäseniä

Lisätietoja
Sanna Kokkonen,
Toimitusjohtaja
+358 40 765 2606
sanna.kokkonen@rohe.fi

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n hallitus on 9.11. hyväksynyt Rohe Solutions Oy:n yhdistyksen jäseneksi. Tavoitteenamme on edistää yhdessä muiden toimijoiden kanssa biokaasualaa ja nesteytetyn biokaasun saatavuutta markkinoilla.

”Nesteytettyä biokaasua on vielä niukasti saatavilla, ja se on kalliimpaa, mutta sen saatavuus paranee koko ajan. Samaan aikaan uusiutuviin polttoaineisiin liittyvä liiketoiminta ja teknologiat, kuten Power To Gas, kehittyvät. Hyvästä kehityksestä huolimatta, uusien kaasumaisten tuotteiden saanti laajasti markkinoille vie vielä aikaa, ja LNG toimii siirtymävaiheessa mahdollistajana näille tulevaisuuden uusiutuville polttoaineille. Tavoitteenamme on kehittää tarjontaamme rohkeasti vihreämpään suuntaan ja tätä kehitystä tukee erinomaisesti jäsenyytemme Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:ssä”, iloitsee toimitusjohtajamme Sanna Kokkonen.

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry, SBB, on ravinteiden kierrätyksestä ja biokaasun edistämisestä kiinnostuneiden yritysten ja yhteisöjen vuonna 2019 perustama valtakunnallinen yhdistys. Alan yritysten valmistamia tuotteita ovat biokaasu liikennekäyttöön ja energiantuotantoon, orgaaniset lannoitevalmisteet, kasvualustat sekä kierrätyskemikaalit. Lisätietoa www.biokierto.fi


Kaikki artikkelit